Edunvalvonta
Jäsenyytesi on meille, koko liitolle, tärkeä. Vaikka et itse osallistuisi aktiivisesti edunvalvontatyöskentelyyn, jäsenenyytesi kasvattaa joukkoamme ja sen myötä painoarvoamme, kun pyrimme vaikuttamaan meitä kaikkia koskeviin asioihin.
Paikallisesti Harjavallassa
Yhdistyksellämme on edustus Harjavallan vanhusneuvostossa. Hilkka Ruuti toimii puheenjohtajana.
Alueellisesti
Piirimme on Satakunnan kansallinen senioripiiri ry, jonka pj:nä on Pertti Huitu Säkylästä. Yhdistystämme edustaa siellä piirihallitusjäsen Pekka Saarinen.
Valtakunnallisesti
Kattojärjestömme Kansallinen senioriliitto ry valvoo jäsentensä taloudellisia ja sosiaalisia etuja valtakunnallisella tasolla. Se pyrkii tukemaan eläkeläisten ja ikäihmisten yhteiskunnallista osallistumista tasavertaisina toimijoina muiden väestöryhmien kanssa.
Senioriliitto on neljänneksi suurin kuudesta eläkeläisjärjestöstä, jotka ovat perustaneet yhteistoimintaelimekseen edunvalvonnassa Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry:n.
Liittovaltuustossa 2023-2026 on meiltä varajäsenenä Riitta-Liisa Paavilainen. Liittohallituksen jäsenenä 2023-2026 on meidän yhdistyksestämme Liisa Luomanen. Hän toimii myös liiton seniorilähettiläänä.